EcoBeauty – Verkkokaupasta verkkopalveluksi

Uusi verkkopalvelu, Yritysilme
-
Eco Beauty Oy
-

Aika muuttaa muotoon, kun astuu sisään kauneushoitola EcoBeautyn ovesta. Kaupungin hälyäänet vaihtuvat rentouttavaan musiikkiin ja ohikiitävät ihmiset harmoniseen ympäristöön. Ei siis ihme, että yritystoiminta kasvaa kasvamistaan. Hoitolan lisäksi yritystoimintaan on kuulunut alusta asti luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Vuodenvaihteessa EcoBeauty-konsepti kasvoi ekologisilla kampaamopalveluilla. Ekokampaamo EcoBeauty onkin Joensuun ainoa kampaamo, joka on keskittynyt pelkästään ekologisiin hiustenhoitomenetelmiin.

Verkkokauppa oli ohjannut EcoBeautyn verkko-olemassaoloa. Palvelujen esille tuominen ja markkinointi oli jäänyt verkkokaupan jalkoihin. Hoitolasta saatu asiakaskokemus, jossa yhdistyvät kauneus, seesteisyys ja hyvä palvelu, ei välittynyt verkkopalvelusta, jossa astuttiin suoraan verkkokauppaan.

Ekokampaamopalvelujen myötä lähdettiin viemään suunnitelmallisesti läpi verkkopalvelun uudistusta sekä digimarkkinointia. Lähtökohtana oli, että palvelujen tulee olla helpommin löydettävissä, mutta liikkuminen kampaamon, hoitolan ja verkkokaupan välillä pitää olla jouhevaa.

Vuodenvaihteessa avattiin ekokampaamon sivusto ja hoitolan uudet sivut julkaistiin keväällä. Samalla verkkokauppa koki pienen faceliftin. Projektin alussa tehty huolellinen suunnittelu piti huolen siitä, että homma pysyi kasassa. Vaiheittainen eteneminen helpotti yrittäjän arkea ja mahdollisti keskittymisen yhteen asiaan kerrallaan.

Uudistunut verkkopalvelu viestii nyt hoitolan sekä ekokampaamon tunnelmaa ja helpottaa käyttäjää löytämään itselleen sopivia palveluita – nopeaa ajanvarausta unohtamatta.

Mitä tehtiin

EcoBeauty - Verkkokaupasta verkkopalveluksi - Virran Varrelta